Mumbaihin saavuimme junalla. Vaunut olivat täyteen ahdettu ihmisiä, eikä käytävillä mahtunut kunnolla liikkumaan. Lisäksi ilmeisesti kääpiöitä varten suunnitellun visvaisen punkan rajallisen lepotilan joutui jakamaan matkatavaroiden kanssa, näille kun ei löytynyt muuta säilytystilaa. Aamuyöhön sijoittuneesta lähtöajankohdasta johtuen tämä ei tosin kauheasti haitannut ja sinne sammuikin melko nopeasti. Mumbai osoittautui samanlaiseksi jumalan hylkäämäksi kurjuuden ja köyhyyden kehdoksi kuin Delhikin, ainoastaan hieman edellä mainittua puhtaampi ilma ja kirkas auringonpaiste pitivät poissa mielikuvat maailmanlopusta. Hostelli löytyi jostain epäilyttävien syrjäkujien risteyksestä jätevuoren takaa. Sisältä se tosin osoittautui ehdottomasti viihtyisämmäksi tähän mennessä, eikä tainnut henkilökunnan käytöksessäkään pahemmin olla moittimista. Tässä kaupungissa oli tarkoitus hengailla vain yksi yö joten suuntasimme saman tien kaikenlaisista ilveilijöistä ja katutaiteilijoista kuuluisaan Chowpatty Beachille. Paikalle saavuttuamme siellä ei kuitenkaan ollut ketään, mutta ehdoton nähtävyys yhtä kaikki. Lisäksi alueelta ei tuntunut löytyvän yhtään ravintolaa. Muutaman taksilla ajetun hutireissun jälkeen saimme kielitaidottoman kuskin viemään meidät, asiakaskunnasta päätellen paikalliseen loistoravintolaan, McDonaldsiin.
Seuraavana päivänä oli tiedossa reissun henkisesti rankin vaihe, eli paluu Delhiin junalla. Kakkosluokan erot kolmosluokkaan olivat vähäiset, punkassa noin 10 cm lisää tilaa joka suuntaan. Aiemmin Ilmari oli saanut nestehukan tai auringonpistoksen tai jotain ja tullut sairaaksi ja matkan alussa Waltsuunkin tarttui jokin trooppinen tauti, joten edessä oleva reilun parinkymmenen tunnin matka ahtaassa tilassa ei liiemmin hymyilyttänyt. Eivätkä oloa ainakaan helpottaneet junavaunun tasainen keinunta ja metrin päässä katosta puhaltava jääkylmä ilma. Loppujen lopuksi matkasta selvittiin vain yksillä oksennuksilla.
Tässä vaiheessa reissua oletimme tuntevamme maan tapakulttuuria jo siinä määrin, että osaisimme tunnistaa törkeimmät rahastusyritykset jo ensi kosketuksesta. Noin kymmenen minuuttia junan perille saapumisesta huomasimme istuvamme epäilyttävän oloisessa tunkkaisessa "matkatoimistossa" tiskin toisella puolella istuvan sedän soitellessa omasta mielestään hotelliimme, puhelimen näytössä näkyvän numeron tosin ollessa jotain ihan muuta. Kun roiston näköinen partaveikko alkoi vielä olan yli kinuta sataaviittäkymppiä matkatavaroiden kantamisesta noin kahden minuutin matkalta, tajusimme mitä oli jälleen tapahtumassa. Hammasta purren paiskasimme äijälle viisikymppiä käteen ja poistuimme ovet paukkuen paikalta. Yksi sitkeä limanuljaska yritti vielä tarttua laukkuihimme, mutta älysi pian että peli oli jo menetetty. Tämänkertainen hostelli sijaitsi basaarikadun sivukujalla.
Ihan ok paikka. Teimme muutamia ostoksia ja kiertelimme paikkoja. Molemmat olivat vielä vähän kipeitä, joten ei viitsinyt hirveästi riehua. Seuraavana aamuna olikin kotiin lähdön aika.
Sanomattakin on selvää, että Goa oli kohteista kaikkein mieluisin. Delhi ja Mumbai olivat nekin kokemisen arvoisia paikkoja, vaikka muutamaa päivää enempää ei niihin kannata tuhlata. Nähtävyyksiä lukuunottamatta samaa kokee vaikkapa Venäjällä.
